18. elokuuta 2009

Valkosipuliset maustekurkut

Ohje ei vaikuta turhan vaikealta, joten miksipä en kokeilisi valmistaa itse yhtä herkuistani! Muokkasin alkuperäisestä ohjeesta ainesosat yhtä kurkkukiloa kohden, jolloin on helppo laskea se taas kurkkujen määrää kulloinkin vastaavaksi :)

Tarvitset
1 kg avomaankurkkuja
½ l kivennäisvettä
2 dl väkiviinaetikkaa
2 dl sokeria
1/4 dl suolaa
1 rkl sinapinsiemeniä
nipun tilliä
valkosipulia (perinteisiä 1-2 kpl, yksikyntisiä 3-5 kpl)
kannellisen astian, johon kaikki em. ainekset mahtuvat
lasipurkkeja

Tee näin:
Huuhtele ja viipaloi kurkut.

Sekoita muut ainekset astiassa (kattilassa, ämpärissä tms.). Jos käytät kynnellisiä valkosipuleita, puolita kuoritut kynnet. Yksikyntiset voit leikata neljään osaan.

Lisää kurkkuviipaleet liemeen ja sekoita hyvin. Tässä vaiheessa voi tuntua, että lientä ei ole tarpeeksi peittämään viipaleita. Ollos huoleti, sillä kurkuista irtoaa sen verran reippaasti nestettä, että eipä aikaakaan kun viipaleet lilluvat väljässä liemessä. 

Aseta astian kansi paikoilleen ja anna kurkkujen muhia liemessä kolmen päivän ajan. Sekoita satsia välillä.

Kurkut on nyt siivutettu ja valmiina muhimaan. Palaan asiaan kolmen päivän kuluttua!



23.8. Kyllä maistuvat ihan siltä itseltään eli onnittelen itseäni reseptin noudattamisesta :)

Ei kommentteja: