29. lokakuuta 2012

Omenahillo uunissa

Tällä ohjeella lähdin kokeilemaan omenahillon valmistusta. Kaikki ei ensimmäisellä kerralla tietenkään mennyt niinkuin mainoksessa... Kymmenen litraa omenaa kuulosti kahden henkilön talouteen turhan suurelta satsilta, joten neljäsosaohjeella päädyin hilloni tekemään. Tälle määrälle sopivaa teräskattilaa omista valikoimista ei sitten löytynytkään, vaan ainoastaan iso soppakattila (jossa siinäkin muoviset kahvat) ja jättisuuri teräskattila, joka mehunkeittoon aikoinaan hankittiin. Eikä ole muuten mehuja keitelty.

Kätevänä emäntänä keitin omenat ensin parin litran pinnoitetussa kattilassa, josta kaadoin keitokset uunivuokaan. Jes. Sokerit perään ja koska meiltä ei myöskään tehosekoitinta löydy, niin sauvasekotinhan on kans ihan hyvä. Varsinkin, jos tykkää omenasoseesta keittiön laatoissa. Ja matolla. Ja kahvinkeittimessä. Ja omissa vaatteissa. Parin pyöräytyksen jälkeen luovutin, kaivoin soppakattilan esille ja soseutin omput sokereineen ja mausteineen loppuun siinä. Sitten sose takaisin uunivuokaan ja vuoka uuniin. Ja ihan hyvää siitä tuli. :) Seuraavalla kerralla olin jo saanut tongittua kahden litran teräskattilani varaston kätköistä ja homma sujui huomattavasti helpommin.


Neljäsosaohjeella sain kaupan 500 g mansikkahillopurkin täyteen valmista hilloa. Käytin sokerin sijaan hillo-marmeladisokeria ja maustoin hillon puolikkaalla vaniljatangolla.