8. tammikuuta 2012

Possua kasvispedillä


Mökkiruoka on talvella aika erilaista kuin kesäisin - siis ainakin meillä. Talvella on mukava laittaa jotakin hitaampaa uuniin hautumaan ja lähteä kasvattamaan nälkää vaikka lumitöiden pariin. Tänä viikonloppuna uunissa laitettiin valkosipulista possun sisäfilettä peruna-juurespedillä. Rehut saivat päälleen kasvislientä (lihalientä ei ollut, enkä pahemmin glutamaattikuutioita harrasta) ja itse marinoidun fileen. Valkosipulia ei säästelty! Vuoka uuniin 200 asteeseen noin tunniksi ja sitten syömään.

Kasviksia olisi saanut olla vähän monipuolisemminkin kuin pelkkä porkkana ja sipuli, mutta tällaista löytyi kaapista tällä kertaa. Tuoksu, kuten makukin, oli mitä mainioin :)


1. tammikuuta 2012

Teetä ja teeleipiä

Mikä sopisi paremmin uuteen vuoteen, lumiseen ja talviseen päivään pitkän ulkoilun päätteeksi kuin makoisat teeleivät ja kupponen kuumaa teetä. Kotikokkien reseptillä taas mentiin, ja hyvin toimi. Oikein maukkaita leipiä kyllä tuli, ja kaurahiutaleet sopii taikinaan kuin nakutettu. Päälle olisi saanut olla maukkaampaa juustoa kuin edamia, esim. emmentalia. Ripautin joukkoon myös hitusen oreganoa sekä pari ruokalusikallista hunajaa tuomaan makua leipään, ja kyllä kannatti! Nam!

Uuden vuoden vohvelit

Päätin uudenvuodenaattona täräyttää joulupukin tuomalla, uudenuutukaisella, vohveliraudalla herkut pöytään kotikokin vohveliohjeella. Ohjeen mukaan jos olisi tehnyt, niin jauhoja tuli aivan liikaa, joten niitä jätin hieman vähemmälle, taikinasta tuli muutoinkin aika paksu.
Oikein maukkaita kyllä tuli!













Kermavaahto vaan harmillisesti unohtui tietysti vatkata, mutta maistui hillon ja sokerin kanssa ilmankin!

Jauhopeukaloinen toivottelee oikein rattoisaa uutta vuotta itsekullekin! :)