28. marraskuuta 2009

Kylmäsavulohipasta

Olen lukenut usein kylmäsavulohen käytöstä pastakastikkeessa, mutta en (oikeasti!) ole koskaan aiemmin kokeillut sitä itse. Tänään näin marketissa ison paketin lohta alennuksessa, joten päätin kokeilla - ja kyllähän se kannatti! Aivan loistavan ihanaa pastaa.
pastaa (tässä simpukkamallista)

1 sipuli
200g kylmäsavulohta
1 prk ruokakermaa
½ prk tuorejuustoa
sitruunapippuria
tilliä

Kuullota kuutioitu sipuli voissa ja lisää sitten pienemmiksi paloitellut lohiviipaleet. Kaada päälle kerma ja tuorejuusto. Mausta, sekoittele vähän ja anna tekeytyä viitisen minuuttia. Tarjoile pastan kanssa. Voit myös sekoittaa kastikkeen pastan joukkoon.

24. marraskuuta 2009

Ruisnapit

Ystävän häissä tarjoiltiin ruisnappeja, joissa oli päällä ihanaa porotäytettä. Halusin tehdä jotakin vastaavaa, mutta tällä kertaa köyhempänä versiona. Pohjaksi leikkasimme ruispaloja (yksi kuuteen osaan) ja täytteeksi laitoimme ruohosipuli-tuorejuustoa, punasipulia ja meetwurstia. Menivät kyllä kaupaksi ihan yhtä hyvin, nammmm!


15. marraskuuta 2009

Hampurilaisella

Kävimme tuossa eräs ilta Hesellä pitkästä aikaa. Kausituotteena siellä myytiin tällä kertaa jättijuustohampurilaista, jota päätin maistaa. Vaan kylläpä oli jäänyt nyt tuotekehittely puolitiehen! Mitä iloa kenellekään on siitä, että puolet hampurilaisesta on kuivaa pullaa ja pihviä kaikkien mausteiden ylettyessä vain hampurilaisen keskiosaan? Jos olisin vielä (opiskeluvuosien jälkeen) kyseisen firman palkkalistoilla niin hävettäisi tehdä myyntiin moista tuotetta. Kerrassaan turha ostos ja hukkaan heitetty mässäilykerta.

Normaali juustohamppari on ehdottomasti parempi valinta, tarjouksista viis.

1. marraskuuta 2009

Kanawokkia

Kun blogin nimi on Perussettiä niin voi kai täällä sitten näitä perusreseptejäkin olla :) Kanawokki oli tänään ruokalistalla ja koska kaappi pursusi tarjousnuudeleita niin niiden kanssa sitä sitten tarjoiltiin.

1 pkt kanasuikaleita (maustamaton aina paras vaihtoehto)
1 pussi wokki-vihanneksia
2 dl ruokakermaa
2 rkl sweet chili saucea
1 rkl soijakastiletta
china-maustetta
 

Kanasuikaleet ruskistetaan ja sekaan heitetään vihannekset. Lopuksi lisätään mausteet ja kerma ja annetaan tekeytyä rauhassa vaikkapa vartin verran. Maistuu esimerkiksi nuudeleiden tai riisin kera.