25. lokakuuta 2011

Possua taikinakuoressa

Olen varmaan katsonut Kauhukeittiötä vähän liikaa, kun mielessäni on pyörinyt ajatus maistaa beef wellingtonia (jota kyseisessä ohjelmassa siis usein tarjotaan). Selailin kyseisen ruokalajin ohjeita ja päädyin Me-lehden reseptiarkistoon. Olen aika huono syömään nautaa muutoin kuin juustohampurilaisen välissä, joten tämä vaikutti oikein hyvältä lähtökohdalta.

Voitaikina minun piti valmistaa itse, koska sitä ei ollut valmiina levyinä pakastimessa. Valmistus sujui suht vaivatta - aika yksinkertaistahan se onkin.

150 g voita
3 dl vehnäjauhoja
3/4 dl vettä

Sekoita jauhot pehmenneeseen voihin ja lisää sitten vesi. Taikinaa on helpompi muotoilla, kun se saa olla hetken jääkaapissa.

Sitten lihan kimppuun! Possun pihvifilee ruskistettiin nopeasti pannulla ja päälle siveltiin aiemmin viittaamani ohjeen mukaisesti maustettua sinappia. Kääräisin lihan taikinaan ja paistelin uunissa 200 asteessa puolisen tuntia.

24. lokakuuta 2011

Kaalilootaa

Mikähän olis helppoa, hyvää ja halpaa. Se on tietysti kaalilaatikko! Useimmissa ohjeissa kaali keitetään, mutta minä paistan sen roisisti pannulla. Ja näin tämä "herkuttelijan versio" valmistuu:

800 g keräkaalta
3 rkl voita
1 iso sipuli
400 g jauhelihaa

1,5 dl täysjyväohrasuurimoita (Torino)
2 dl vettä
2 dl ruokakermaa

1 kananmuna
mausteita sopivasti


Otetaan sopiva palanen kaalta, joka suikaloidaan ja kuullotetaan pannulla voissa (useammassa erässä, ei liikaa kerrallaan). Samoin kuullotetaan kuutioitu sipuli ja paistetaan jauheliha. Kaadetaan nämä kaikki vuorollaan voideltuun vuokaan. Mukaan sekoitetaan vielä ohraa ja lopuksi päälle kaadetaan hyvin maustettu neste (vesi + kerma + muna, joista muna ei ole mitenkään välttämätön).

Paistetaan 175 asteessa tunnin verran ja mielellään kansi päällä. Tarjotaan puolukkahillon kera.


Kuvan laatikosta tuli hieman liian vetinen, mutta makua se ei haitannut! Tämä maistuu aivan hyvin myös ilman ohraa, jolloin käy karppiruokana.


23. lokakuuta 2011

Kotitekoista pitsaa sunnuntain iloksi!


Ensimmäinen blogikirjoitukseni on sitten seuraavanlainen... Olen ruuanlaittoa rakastava, leivontaa pelkäävä, mutta sitäkin yrittävä rouva, joka haluaa jakaa taitonsa kaikelle kansalle.

Ihan ensimmäiseksi sanon, että sellainen taikinakone olisi ihan kiva. Kolmekymppiseksi piti ehtiä ennen kuin tajusin, miksi pitsapohjani tahtovat epäonnistua. Kunnon vaivaus ja kohotus, vaivaus ja kohotus niin hyvää tulee. Ja nimenomaan kahteen kertaan. Mutta on se vaan viheliäistä kun sitä tahmeeta velliä on enemmän käsissä kuin kulhossa ja tällainen ei-mikään-leivonnan-ystävä ahdistuu siitä hetkellisesti. Joulupukin toivelistaan siis jälleen kerran yksi asia lisää.

Pohjan tein ihan perusohjeella:
2 dl vettä kädenlämpöistä
puoli palaa hiivaa
öljyä 4 rkl
vehnäjauhoja 4-5 dl
suolaa vajaa 1 tl

Ensin siis vaivataan taikinaa, kohotetaan, vaivataan pöydällä hampaat irvessä ja kaulitaan leivinpaperille ja taas kohotetaan. Tämän jälkeen siivotaan sotkut.

Päälle laitoin sitä mitä löytyi eli tomaattimurskaa, palvikinkkua, tonnikalaa, metukkaa ja juustoraastetta. Pitsamaustetta tietysti. Sitten vaan uuniin parikymmentä minuuttia 200 asteessa.

Jotta tämä nyt ei olisi ihan laihduttajan painajainen, tekaisin perussalaattia (jääsalaattia, kurkkua, tomaattia ja loraus hyvää oliiviöljyä) toiselle lautasen puolikkaalle.

Ei tarvi varmaan sanoa, että hyvää oli. Pohja olisi saanut toki olla paksumpi minun makuuni, mutta kun osa siitä tarttui ikävän tiukasti kulhoon ja pöytään ja käsiin ja ja niin edelleen... Mutta hauskaa oli, enimmäkseen... Ainakin syödessä!

7. lokakuuta 2011

Marjainen juustokakku


Uuden kodin tupaantuliaisiin piti leipaista jo tutuksi muodostunut juustokakku.
Kakku tehdään tavalliseen irtopohjavuokaan.

Pohja:
20 kpl Digestive-keksiä
75g margariinia

Murskaa keksit mahdollisimman murusiksi ja sekoita se sulatettuun margariiniin. Taputtele keksimassa vuoan pohjalle tiiviisti.

Täyte:
4 dl kuohukermaa
200g maustamatonta tuorejuustoa
1 pss marianne-crushia
4 dl marjoja (mustikka, mansikka, vadelma)
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
8 liivatelehteä
4 rkl marjamehua

Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään. Vatkaa sillä aikaa kuohukerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon tuorejuusto ja marianne-crush. Soseuta marjat ja sekoita ne kerma-tuorejuuston sekaan. Lisää joukkoon sokerit. Laita marjamehu liedelle lämpenemään, johon sekoita huolellisesti vedestä puristellut liivatelehdet. Sekoita liivatelehtiliuos varovasti muun täytteen sekaan ja sekoita hyvin. Kaada varovasti täyte keksipohjan päälle ja tasoittele. Laita jääkaappiin vähintään neljäksi tunniksi.

Päällinen:
2 prk kuningatarpilttiä
4 liivatelehteä
2 rkl marjamehua.

Laita liivatteet pehmenemään kylmään veteen. Pehmenneet lehdet käsitellään mehussa samoin kuin täytteessäkin. Sen jälkeen liivatelehtiliuos sekoitetaan kahden pilttipurkin sisällön kanssa ja kaadetaan varovasti täytteen päälle. (Varo, ettei seos ole kuumaa, ettei se valu täytteen sisään). Anna jäähtyä jääkaapissa vähintään kaksi tuntia, mielellään enemmän.

Tämä on pettämätön resepti ja maistuu vauvasta vaariin :)

Rouskuvat ruisnapit


Vaaleat jauhot pois jätettyäni piti kokeilla kaikkia erikoisia täysjyvä- ja ruistuotteita. Näkkärihyllyssä pisti silmään Linkosuon onion&garlic-ruisnapit. Niitähän oli kokeiltava.

Hieman epäileväisin mielin raotin pussia, jossa köllötteli pari-kolmekymmentä kuivahtanutta ruisleipää. Haju ei paljastanut mausta mitään, joten kokeiltava oli.. meni yksi haukku, toinen, kolmas.. ensimmäinen leipä, toinen, kolmas.. Ihan järjettömän hyviä! Maistelin näitä siis aivan paljaaltaan ja sipsinkorvikkeeksi on mitä mainioin!

Tarjoiluehdotus kertoo, että myös dippaaminen ja päällisten laittaminen saattaisi olla kannattavaa.. sitäkin on siis jossain vaiheessa kokeiltava (jos pussissa on vielä jotain jäljellä). Lämpimät suositukset siis tälle tuotteelle. Hintakaan ei päätä huimannut - taisipa pienessä lähimarketissa olla jotain kolmen euron kiepukoilla!