31. maaliskuuta 2013

Persikka-vanilja-rahkapiirakka

Päätinpä vähän "irroitella" ja leipoa pääsiäisen kunniaksi. Koska kaikki leipomukseni tuppaavat olemaan tuhoon tuomittuja jo ennen kuin ne pääsevät uuniin, olen viime aikoina oikonut ja käyttänyt valmistaikinaa, mutta tällä kertaa pyörittelin jauhotkin ihan itse. Eikä se nyt vaikeaa ollut, ei lainkaan :)

Reseptin vähärasvaiseen, mutta varsin maukkaaseen pohjaan löysin Hellapoliisi-sivuston kautta ja laitan sen kyllä takataskuun myös vastaisen varalle! Täytteeksi valitsin persikan lähinnä sen keltaisen värin takia, mutta eipä se mikään huono valinta ollutkaan. Koska Valion maitorahka oli liki samoissa hinnoissa kuin maustettu (ja ulkomaista en osta), päätin ottaa tällä kertaa vaniljaisen vaihtoehdon. Hyvä tuli!

Pohja:
75 g voita
3/4 dl sokeria
1 muna
1 tl leivinjauhetta
2 1/2 dl vehnäjauhoa

Täyte:
1 prk persikanpuolikkaita
1 prk Valio maustettu rahka vanilja
2 munaa
1 dl kuohukermaa

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää sekaan muna ja vaahdota hyvin. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhojen sekaan ja yhdistä kuivat aineet seokseen. Voitele pyöreä piirakkavuoka ja taputtele taikina siihen.

Viipaloi persikat ja sekoita täytteen muut osat keskenään. On vähän makuasia, laittaako vuokaan ensin persikat vai täytteen. Ehkä siitä tulisi sievempi, jos persikat olisivat päällä. Maku on kuitenkin aika lailla sama.

Hyvää pääsiäisen jatkoa kaikille!

Oli niin kiire maistaa, että kuvakin unohtui :D

 

Ei kommentteja: