"Belvita Breakfast -keksit sisältävät viittä täysjyväviljaa ja ne on leivottu huolella ja paistettu hitaasti valvotussa lämpötilassa. Siksi ne vapauttavat hiilihydraatteja hitaasti ja tasaisesti neljän tunnin ajan, osana tasapainoista aamupalaa. Energiaa koko aamupäiväksi!"Varsinkaan työpäivinä en yleensä ehdi syödä aamiaista, joten olisiko keksistä tilanteen pelastajaksi? No, aamupalalla tykkään kyllä tämän kokeilujakson jälkeenkin aina mahdollisuuksien nauttia vähän järeämmän kattauksen, mutta moneen muuhun nämä keksit olivat yllättävänkin oivia!
Olen ostanut joskus aiemminkin ns. eväskeksejä mukaan koiranäyttelymatkoille, ja nämä Belvitan uudet Jogurttikeksit sopivat hyvin samaan tarkoitukseen. Kerta-annos (jonka muovikääreestä ihan ekologisuuden nimissä annan vähän miinusta) sujahti helposti myös hoitokassiin matkalla perhekerhoon. Täyte tuo sopivasti mehevyyttä makuun. Lisäksi kokeilujaksolla kyseiset keksit toimittivat ihan suoraan sanottuna herkun virkaa iltasella makeanhimon yllättettyä ;)
Pahoja eivät olleet myöskään Hunaja & pähkinä -versiot, joissa on mukana suklaahippuja! Niitä tarjoaa mieluusti jopa kahvipöydässä. Lisäksi sain kavereilta itse asiassa useammankin kommentin, että jakamani Vilja & maito -keksit olivat yllättävän hyviä. Mitkään kekseistä eivät sisältäneet kovetettuja kasvisrasvoja, josta annan ison plussan.
Odotukset eivät siis olleet kai kovin korkeat, mutta ne kyllä ylittyivät näiden tuotteiden kohdalla. Positiivista on, että ei-niin-keksi-ihmisenä en joudu enää seuraavan keksitarpeen yllättäessä enää arpomaan hyllyllä, vaan voin napata koriin näitä jo hyviksi todettuja tuotteita.
Ps. Kuuletko nyt Buzzadorista vasta ensimmäistä kertaa? Kyseessä on hauska tapa tutustua uutuustuotteisiin ja herättää keskustelua niistä. Lisätietoja löydät Buzzadorin kotisivuilta ja tämän suositteluni pohjalta voit liittyä helposti tästä: KLIK!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti