13. toukokuuta 2012

Mainiot muhvelit

Tulipa tehtyä helppoja ja makoisia muffinsseja! Tämä kuuluu "sekoita ja paista" -kategoriaan eli sopii oikein hyvin tällaiselle kiireiselle jauhopeukalolle. Perusohje on muokattavissa hyvin monenlaiseksi eli joukkoon sopii sekoittaa erilaisia lisukkeita tai täyttää vuokaan ensin taikinaa, sitten jokin täyte (esimerkissä mansikkahilloa) ja päälle vielä taikinaa.

2,5 dl sokeria
2 kananmunaa
2,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
100 g voita
2 dl maitoa
(3 rkl tummaa kaakaojauhetta)

Sekoita sokeri ja munat. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja lisää jauhot (tarpeen mukaan myös kaakaojauhe) siivilän läpi taikinaan. Lisää taikinaan sulatettu rasva sekä maito. Tässä vaiheessa lisätään myös "mausteet" eli esim. karkkirouhe. Jaa valmis taikana paperivuokiin. Paista 250 asteessa 10 minuuttia.


Ehkä vielä jonakin päivänä innostun koristelemaan valmiit muffinssit jollain tapaa, mutta toistaiseksi minulla ei ole hermot ja taidot riittäneet siihen :) Aivan yhtä hyviä nämä onneksi ovat, päällysteistä viis!

Ei kommentteja: