1. toukokuuta 2012

Kasvispiirakkaa mökillä

Tein mökillä kasvispiirakkaa "mitä nyt kaapista löytyy" -menetelmällä. Vuokana käytin soikeaa lasivuokaa, jossa yleensä paistellaan kyllä jotakin ihan muuta kuin piirakkaa. Pohja tässä on todella helppo valmistaa, eikä täytteeseenkään turhaa aikaa ja vaivaa juuri kulu.

Pohja
1 dl kaurahiutaleita
2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
1/2 dl juoksevaa rasvaa
1 dl vettä

Täyte
1 rkl voita
1 sipuli
1 iso porkkana
1 paprika
2 rkl kuivattuja torvisieniä
pippuria
valkosipulijauhetta
½ pkt paprika-Koskenlaskijaa
2 munaa

Sekoita leivinjauhe ja vehnäjauhot ensin keskenään ja sitten kaikki ainekset yhdessä. Levitä voideltuun vuokaan. Paista pannulla kasvikset kevyesti ja mausta. Ota pannu pois levyltä ja lisää sitten paloiteltu Koskenlaskija-juusto sekä kananmunat. Kaada täyte pohjan päälle. Paista 200-asteisessa uunissa n. 20 minuuttia.


Kuvassa myös vapun muuta naposteltavaa eli nakkipiilo ja ruisnappeja tuorejuusto-meetwursti-sipuli-täytteellä. Hyvin maistui!

1 kommentti:

Anna kirjoitti...

Oijoijoi tuli niin näläkä että pakko lähtiä kauppaan. Taian tuua sinun kirppisrahat samalla, hhhe!