7. toukokuuta 2010

Rullakokeiluja

Useammassa blogissa on näkynyt ihania kana- ja kebabrullia. Olen yrittänyt löytää sitä itselle maistuvinta reseptiä, mutta en ole vielä täysin vakuuttunut. Uusin kokeiluni on alun perin kotoisin Ekun keittiöstä, mutta jauhoja minulla taisi lurahtaa vähän ohjeistettua enemmän, jotta ylipäätään sain levyt pellille.

Rullasta tuli ihan ookoo, mutta pohja on turhan paksu (tähän voi toki vaikuttaa kaulimalla) ja isännän rulla halkesi silti (vai siksi?) monesta kohtaa, kun pyöritin sitä kasaan. Täytteenä meillä käytettiin tomaattipyrettä, Korv-Göranin kebabia, Apetina feta-oliivi -snackseja sekä uunin jälkeen salaattia, kurkkua ja tomaattia. Homman kruunasi Hesen valkosipulikastike.



4 kommenttia:

kitinen kirjoitti...

Täältä blogistasi löytyy kaikkea kivaa just mun makuuni ja jonkin verran olen resepteilläsi jo kokkaillutkin, niinpä blogissani tunnustus sinulle :)

~Laura~ kirjoitti...

Voi kiitos, todella mukava juttu! Meillä on rakennustyömaan vuoksi "pientä kiirettä", mutta tällainen tunnustus motivoi minua nyt pikaisesti selaamaan kaikki kesän aikana ottamani ruokakuvat ja kirjoittelemaan niiden pohjalta uusia ruokajuttuja. Jatkoa seuraa siis!

kitinen kirjoitti...

Hahaa, ihan loistojuttu! :D Tää on ihan ensimmäisiä blogeja, joita seurailin aikoinaan ruokablogeista kiinnostuttuani ja vähän elättelinkin toivoa, ettei täällä vielä kokonaan hiljennytty :)

Noora kirjoitti...

Herkkuaherkkua! :) Uusi blogi löytyykin osoitteesta http://sokeriaaa.blogspot.com T. Noora/Nokke kokkaa!