29. kesäkuuta 2012

Lomalaisen raparperipiirakka


Kesäloman kunniaksi päätin tekaista raparperipiirakan, kun marketista sattumalta bongasin kotimaista raparperiä. Yritin kuumeisesti miettiä, että mitä murupohjaan tarvitaan, mutta päätin päästää itseni helpommalla ja nappasin taikinan valmiina pakastealtaasta. Seuraava pähkinä olikin keksiä, tuleeko täytteeseen rahkaa, vai kermaviiliä...? Otin molempia.

Pohjana siis kaksi levyä murotaikinaa (Sunnuntai).

Täyte: 
Pari, kolme raparperin vartta
2 dl kermaviiliä
0,5 dl sokeria
1 tl vanilliinisokeria
1 kananmuna

Paistellaan uunin alatasossa 200 asteessa 25-30 minuuttia. Erinomaista vaniljakastikkeen kera.

 

24. kesäkuuta 2012

Mansikkainen juhannuskakku


Kesäisen raikas juustokakku sai uuden version:

Pohja:
15-20 kpl Digestive-keksiä
75-100g margariinia

Murskaa keksit mahdollisimman murusiksi (tehosekoitin paras ja nopein keino) ja sekoita se sulatettuun margariiniin. Taputtele keksimassa irtopohjavuoan pohjalle tiiviisti.

Täyte:
4 dl kuohukermaa
100g maustamatonta tuorejuustoa
1 prk (200g) Sunnuntai vaniljarahkavalmistetta
1 pss marianne-crushia
4 dl mansikoita
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
8 liivatelehteä
4 rkl marjamehua

Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään. Vatkaa sillä aikaa kuohukerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon tuorejuusto, rahka ja marianne-crush. Soseuta marjat ja sekoita ne kermaseokseen. Lisää joukkoon sokerit. Laita marjamehu liedelle lämpenemään, johon sekoita huolellisesti vedestä puristellut liivatelehdet. Sekoita liivatelehtiliuos varovasti muun täytteen sekaan ja sekoita hyvin. Kaada varovasti täyte keksipohjan päälle ja tasoittele. Laita jääkaappiin vähintään neljäksi tunniksi.

Päällinen:
Tuoreita mansikoita siivutettuina. 

21. kesäkuuta 2012

Kasviswrapit

Aloitetaanpa blogitaival itselleni epätyypillisellä kasvisvaihtoehdolla. Kasviswrapit sai alkunsa, kun yritin rekonstruoida yliopiston ruokalassa maistamiani kasvisrullia. Kasvisten maustaminen olikin astetta hankalampaa, siinä kun ei ripauksilla ja hyppysellisillä pitkälle päästä. Ainakaan niin, että minulle maistuisi. Loppuviimein sain mausteet kohdilleen ja lopputuloksen varsin maukkaaksi. 

Kermaviilikastike
2dl kermaviiliä
mausterkurkkua
tilliä
mausteita

Sekoita hienonnettu tilli ja suikaloitu maustekurkku kermaviiliin. Mausta esim. valkosipulijauheella ja sitruunapippurilla. Laita jääkaappiin maustumaan.

Wrapit
3 isoa paprikaa
1 punasipuli
2-3 porkkanaa
n. 1/2 kesäkurpitsa
(ja/tai muita kasveja oman mielen ja maun mukaan)
8 tortillalättyä (isoja 6)
taco-tuorejuustoa
fetajuustoa

Suikaloi paprikat ja sipuli, raasta porkkana ja kesäkurpitsa. Kypsennä ja mausta kasarissa tai wokkipannussa. Mausteina käytän mielivaltaiset määrät grillausmaustetta, valkosipulijauhetta, pippurisekoitusta, sekä varovaisemmin suolaa ja chilimausteseosta. 

Uunin voi laittaa lämpiämään 200 asteeseen sillä välin, kun täyttää rullat. Levitä tortillalle tuorejuustoa ja päälle vihannekset. Ripottele vielä muutama fetajuusto sekaan ja rullaa tortilla. Aseta rullat uunipellille tai uunivuokaan ja anna lämmetä uunissa 10-15 minuuttia. Tarjoa kermaviilikastikkeen kera.


14. kesäkuuta 2012

Uunilohta ja perunamuusia

Kesä on ihanaa kokkailuaikaa. Tämä ruoka on aika perussettiä, mutta taivaallisen hyvää. Lohi vuokaan ja päälle vaan suolaa, pippurisekoitusta ja ripaus sokeria. Hieman vettä, ettei kuivahda. Uuni 200 asteeseen ja lohta laittaessa uuniin pienennetään 175. Vajaa tunti uunissa, paistoaika riippuu tietysti lohen koosta ja siitä kuinka kypsänä tykkää syödä.



Lisukkeeksi paistoin kesäkurpitsaa voissa, päälle ripaus suolaa ja tietysti ihan tavallista perunamuusia. Fetasalaatti ja punajuurisalaatti kuuluvat myös kuvioon. 





Suosittelen lämpimästi, todella helppoa ja hyvää!